perjantai 2. elokuuta 2013

Rikkaan mindset ja koulutuksen merkitys

   Nostetaan heti näin alkuun pitkien opintojen läpi tarponeiden ihmisten karvat pystyyn, niin voin keskittyä lopputekstissä selittämään mielipidettäni. Rikastuminen/vaurastuminen ei vaadi koulutusta ollenkaan. Suoraan peruskoulun penkiltä lähtenyt voi rikastua samalla tavalla kuin esimerkiksi kauppakorkean käynyt. Ja sama pätee toisin päin eli, että kauppakorkean käynyt saattaa olla todella pahoissa rahaongelmissa vaikka palkka saattaa olla 4-5 kertaa suurempi kuin duunarilla. Ongelmat saattavat olla jopa suurempia kuin huonosti tienaavan duunarin, koska tulot ja sitä kautta menot ovat isompia. Toki isommasta palkasta voi mahdollisesti säästää enemmän, mutta se auttaa vain alkuun. Lisättyjen säästöjen merkitys pienenee sitä mukaa kun omistusten arvo nousee. Kirjoitan tästä sen takia, koska kuten osa varmaan tietää, niin teen työkseni duunarin hommia ja kun olen töissä kehottanut ihmisiä säästämään ja sijoittamaan niin lähes aina olen saanut kuunnella vasta-arkumentin "Minulla ei ole rahaa mistä säästää!" ja tuon arkumentin jälkeen asia on loppuun käsitelty. Yleensä keskustelukaveri on vielä bonuksena hieman närkästynyt minulle kun edes ehdotin tuommoista "rikkaiden hupia". Ei auta vaikka kerron, että minulla on tismalleen sama palkka ja minä olen pystynyt säästämään. Se, että kuinka paljon rahaa tulee sisään elämääsi ei merkitse, vaan se kuinka paljon käytät sitä pois.


   Oli palkka mikä tahansa niin rikastumisen ehtona on tietyn mindsetin ymmärtäminen ja sisäistäminen. Sitä ei ole kenelläkään synnynnäisesti, vaan se joko opetaan vanhempien toimesta lapsille tai sen joutuu itse oivaltamaan myöhemmällä iällä. Sitä ei opi missään koulussa. Kyseinen mindset on hankala selittää, mutta minulle se aukesi lukemalla kirjallisuutta aiheesta. Sekään ei vielä riitä, vaan sinun täytyy avata mielesi tälle ajatuksella. Lukiessani näitä kirjoja, minä väitin ajatuksissani vastaan näille kirjailijoille, koska minulla oli sillä hetkellä erinlainen mindset. Sellainen joka istutetaan varsinkin köyhimpien perheiden lasten päähän tänäpäivänä. "Minun täytyy mennä kouluun, valmistua, mennä töihin, olla töissä toiselle lopun elämäni ja maksaa veroni!". En ymmärtänyt mitä kirjoissa sanotaan, mutta koska halusin ymmärtää, luin kirjat (minun tapauksessa kuuntelin äänikirjat) uudestaan ja uudestaan ja yhtenä päivänä palaset vain loksahtivat paikoilleen ja ymmärsin koko kuvan. Tavallaan aivopesin itseni. Se oli hieno tunne, kun ymmärsi, että minulla on aivan yhtä hyvät mahdollisuudet rikastumiseen kuin kenellä tahansa. Siinä vaiheessa kun tuo ymmärrys pamahti päähäni, asiat alkoivat kiinnostaa minua todella paljon ja säästämisestä tuli helppoa. Ostin työ-öiden iloksi lisää äänikirjoja aiheesta, jotta saisin lisää näkökulmia asiasta. Ostin arvopaperikauppaa, bisnestä ja johtamista käsitteleviä kirjoja, vaikka en vanhalla mindsetilläni olisi niitä koskaan jaksanut lukea. Nyt ne kiinnosti aivan eri tavalla. Tämän mindsetin oivaltaminen on avain rikastumiseen ja jos lottoa ja perintöä ei lasketa, se on ehto rikastumiselle ja rikkaana pysymiselle.

   Jos haaveilet rikastumisesta niin suosittelen ehdottomasti keskittymään ensimmäisenä omien ajatustesi muuttamiseen. Älä kirjoita googleen "Kuinka rikastua helposti ja nopeasti?" vaan lue seuraavia kirjoja kunnes ymmärrät mitä niissä sanotaan. Tiedät sitten kun ymmärrät asian. Siihen asti lue kirjoja uudestaan ja uudestaan. Sen jälkeen et enää halua kirjoittaa googleen "Kuinka rikastua helposti?". Applen iPhonen käyttäjille ainakin löytyy äänikirjoina nämä kaikki ja kuuntelemalla muiden elämän askareiden ohella kirjoja, nopeutat ymmärtämisprosessia. Näissä kirjoissa on hieman eriäviä mielipiteitä, mutta löydät niiden joukosta oman mielipiteesi.

 Lue/kuuntele nämä kirjat mielellään tässä järjestyksessä:
  1. Robert T. Kiyosaki - Rich dad, poor dad
  2. Dave Ramsey - The total money makeover
  3. Napoleon Hill - Think and grow rich
  4. Robert T. Kiyosaki - Unfair advantage
  5. Robert T. Kiyosaki - Cashflow quadrant
 Hyviä kirjoja on lisääkin, mutta varsinkin nuo kolme ensimmäistä ovat olleet itselleni elämää mullistavia. Lue ne monesti, koska joka kerralla ymmärrät jotain uutta.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti