maanantai 10. kesäkuuta 2013

Osta ja unohda

   Kun keskustelee ihmisten kanssa, jotka ovat kiinnostuneita säästämisestä ja sijoittamisesta niin ei voi olla huomaamatta, että suurin osa ihmisistä ajattelee sijoittamisen olevan monimutkaista osta ja myy toimintaa ja, että sillä rikastumiseen tarvitaan suunnaton määrä onnea. Jotkut jopa ajattelee, ettei osakkeita koskaan saa myytyä voitolla! Eihän se näin mene! Jos harrastat tätä nopeaa osta ja myy toimintaa niin sinun tulee olla erittäin hyvin perillä yhtiöistä joilla "pelaat" tai sinulla tulee olla onnea mukana. Pohjapoimintoja metsästämällä toki voi tehdä rahaa, mutta riski on huomattava verrattuna osta ja unohda menetelmään. Sijoittaminen pitkäjänteisesti on pitkän aikavälin vertailussa tuottanut enemmän kun ns. treidaaminen. Treidaaminen on tavallaan uhkapelaamista, sillä et voi tietää mihin suuntaan osake seuraavana lähtee. Kukaan ei voi varmasti tietää sitä tai jos voi niin lakia on rikottu.


   Jos et ole ammatiltasi meklari, joka seuraa päivästä toiseen erittäin aktiivisesti eri pörssien yhtiöitä, pelaa varman päälle. Isot ja vakaat yhtiöt ovat turvallisia sijoituskohteita. Tietenkin riski on mukana myös isoissa ja vakaissa yhtiöissä, mutta riski on huomattavasti pienenpi kuin PK-yrityksissä. Jätit ovat jo kasvun tehneet ja näin ollen riskejä voidaan ottaa maltillisemmin. Yhtiön koneisto on iso ja hyvin rasvattu, eikä sellainen kone ala kovin helposti yskimään. Esimerkiksi voisi mainita Coca-colan. Kuka voi kuvitella maailman ilman Coca-colaa. Se on niin iso osa maailmaa nykyään, että täytyy tapahtua jotain aivan uskomattoman kamalaa, että tämä jättiyhtiö pyyhkiytyisi pois. Yhtiön arvonnousu on tietenkin hitaampaa kuin enemmän riskiä kantavilla yhtiöillä, mutta sen hinnan joutuu maksamaan saadakseen sijoituksille turvaa.

   Jos taas sijoittaja haluaa kantaa enemmän riskiä saadakseen mahdollisesti hieman suurempia tuottoja, on yhtiön oltava kasvu-uralla. Pienet ja keskisuuret yritykset pyrkivät olemaan tällaisia. Sijottaminen tällaisiin yhtiöihin ei kuitenkaan tarkoita, että ostat ja myyt viikon päästä pois, vaan sijoittajan tulee tutkia yhtiöitä ja todeta itse miksi yhtiö tulee kasvamaan esimerkiksi seuraavan 3 vuoden aikana. Uusi ja uskomaton tuote mahdollisesti nurkan takana tai johdossa on tapahtunut muutoksia, jotka saattavat viedä yhtiön kasvu-uralle. Syitä voi olla monia. Niinpä ostokohteen valinta on se ratkaiseva tekijä isompia tuottoja haettaessa, eikä nopea kauppa eli treidaus. Hyvä sijoitus tehdään ostovaiheessa.

   Hyvin valittua yhtiötä voi ostaa ja unohtaa se salkkuun jopa loppuelämäksi. Yhtiön tulee olla sellainen jonka uskot olevan olemassa vielä vuosikymmenienkin päästä. Yhtiön maksaessa sinulle osinkoja vuosittain, saat alkuperäisen sijoituksesi takaisin ajan kuluessa tai voit nopeauttaa tätä, myymällä osaketta alkuperäisen sijoituksen verran(miinus mahdolliset netto-osingot) sitten kun kurssinousua on tullut tarpeeksi. Pitämällä loput osakkeet salkussa, ne tuottavat sinulle kokoajan lisää pääomaa ilman riskiä, koska sinä et ole maksanut osakkeista mitään.

   Aloittelevana sijoittajana kannattaa olla pitkäjänteinen ja ostaa osakkeita sillä ajatuksella, ettet ole myymässä niitä pois ainakaan 10 vuoteen. Treidaaminen on ammattilaisten laji ja niinsanotut treidausrobotit voittavat ihmisen lähes aina. Varsinkin jos kyseessä on aloitteleva sijoittaja.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti