tiistai 4. lokakuuta 2011

Osakesäästäminen.

   Osakesäästäminen on kaikessa yksinkertaisuudessaan osakkeiden ostamista säästetyillä varoilla. Ostan osakkeita säästöilläni, koska muuten rahojen tuhlaaminen olisi aivan liian helppoa. Osakkeita voi ostaa normaali kivijalkapankista, mutta se ei ole yleensä kannattavaa korkeiden kustannusten vuoksi. Parempia vaihtoehtoja löytyy internetistä. Itse käytän Nordnet-pankin palvelua. Online-osakevälittäjiä löytyy aika paljon, joten en ala niitä tässä erittelemään. Olen ollut oikein tyytyväinen Nordnetin toimintaan. Välityspalkkiot ovat matalat vaikka kauppaa ei kävisikään kovin aktiivisesti. Itselleni kertyy 1-5 kauppaa kuukaudessa. Lisäksi Nordnet ei peri säilytysmaksuja, joita miltein kaikki heidän kilpailijat perivät.


   Osakesäästämisen periaate on yksinkertainen. Ostat osan yhtiötä, joka tuo sinulle posiitivista kassavirtaa osinkojen muodossa. Pitkäaikainen sijoittaminen on historian valossa ollut tuottoisampaa kuin lyhyt päivänsisäinen kaupankäynti eli niin sanottu treidaus. Tietenkin pitkäaikaisessa sijoittamisessa yhtiö tulee valita huolellisesti. Osakehankintoja kannattaa hajauttaa niin ajallisesti kuin maantieteellisestikin eli valita osakesalkkuun eri puolilta maailmaa noin 10-20 yhtiötä ja ostaa niiden yritysten osakkeita vuoronperään lisää. Toinen vaihtoehto on ostaa jotain rahastoa, jotka sisältävät jopa useiden tuhansien yhtiöiden osakkeita, mutta näissä kulut ovat korkeammat kuin omatoimisessa osakepoiminnassa. Toisaalta rahaston kautta saa pienemmällekkin summalle rahaa loistavan hajautuksen. Lisäksi, riippuen rahastosta, yhtiöt voivat olla ympärimaailmaa, joka antaa loistavan alueellisen hajautuksen. Rahastoihin ei kuitenkaan kannata säästää pienissä erissä vaan kerätä tilille vähintäänkin nelinumeroinen luku jonka sijoittaa rahastoon. Esimerkiksi 3 tai 4 ostoa vuodessa, jos säästöön jää muutama sata euroa kuukaudessa. Näin saat kustannukset mahdollisimman pieneksi. Rahastoja ei kannata ostaa ja myydä vähän väliä, vaan kannattaa pitää ne hamaan tulevaisuuteen. Jako korko- ja osakerahastojen välillä riippuu monesta asiasta, kuten omasta riskinsietotasosta ja sijoitushorisontista. 

   Mihin säästöt tulisi sijoittaa? Tämä riippuu aika paljon siitä minkälaisia tuotto-odotuksia ja minkälainen riskinsietokyky sinulla on. Matalariskisimpinä sijoituksina pidetään korkoon pohjautuvaa sijoittamista, kuten muiden muassa korkorahastot ja valtioiden obligaatiot, mutta matala riski tuo matalan tuoton ja siitä syystä korkopapereiden reaalituotto voi olla jopa negatiivinen eli alle inflaation kuten säästötileillä. Parempina matalan riskin sijoituksina pitäisin isoja kansainvälisiä megayhtiöitä, joita näkyy katukuvassa joka päivä. En anna mitään sijoitusneuvoja tai vinkkejä, mutta esimerkkejä tällaisista yhtiöistä voisi olla Coca-cola tai McDonalds. Yhtiöihin kannattaa kuitenkin perehtyä hyvin ennen ostopäätöksen tekemistä. Ethän menisi silmät ummessa satunnaisesti valittuun kivijalkaliikkeeseenkään tekemään ostotarjousta yrityksestä. 

   Pitkäaikaisella sijoittamisella tarkoitetaan tilannetta jolloin rahastoa tai osakkeita on tarkoitus pitää salkussa yli 10 vuotta tai jopa loppu elämän. Yritykset siis kannattaa valita sen mukaan, minkä yrityksen uskot ja luotat olevan olemassa vielä sen ajan kuluttua. Tällaisessa tapauksessa ostohinnalla ei ole niin suurta merkitystä ja ajallinen hajautus tapahtuu itsestään.

Tulen palaamaan aiheeseen myöhemmin uudestaan.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti