maanantai 1. helmikuuta 2016

Salkkuni sisältö - Tammikuu 2016

Vuosi 2016 on potkaistu käyntiin aikamoisella riepottamisella ja suurilla tunteilla. Tapahtumat Tammikuussa näyttivät pahalta ja pörssiromahduksen pelko oli läsnä markkinoilla. Kulta nosti päätään ja osakekurssit olivat Tammikuun alkupuoliskolla erittäin levottomia. Uusimman ostokseni kurssi romahti lähes 10% heti ostamisen jälkeen ja yleinen tunnelma markkinoilla oli masentunut. Langan pää kuitenkin löytyi kuukauden loppupuoliskolla ja lopulta salkkuni päätyikin ihan kelvolliseen kehitykseen. En tosin usko, että pörssiromahduksen uhka olisi vielä ohi, mutta sillä ei ole minulle juurikaan väliä. Mitä suurempi romahdus, sen halvemmalla saa ostettua laatuyhtiöitä.

TWR-Tuotto oli Tammikuussa +3,87%. Vuositasolle muutettuna +45,57%. Pelottavasta alusta huolimatta Tammikuu osoittautui hyväksi kuukaudeksi. Kurssiheiluntaa oli paljon, sillä tämän kuukauden TWR kävi alimmillaan -1,42%:ssa 18. päivä.


Salkun 1 TWR

Tammikuun osinkotuotto oli 0,30% kuukauden ensimmäisestä arvosta. Vuositasolle muutettuna 3,53%. Ihan kelvollinen, mutta voisi olla parempikin. Sijoitusstrategiani on viimeaikoina ollut osinkopainotteinen, joten osinkotuotto tulee varmasti paranemaan tänä vuonna. Osinkojen maksajat olivat LTC, O ja KHC.

Nettovarallisuuteni kasvoi Tammikuussa +1,93%. Vuositasolle muutettuna +22,72%. Kasvua hieman rajoitti edelleen korkealla oleva ansiotulojen verotus ja alkuvuoden kovien pakkasten tuomat pienet ongelmat. Kehitys on minulle pienoinen pettymys, mutta eiköhän se taas saa vauhtia kun verotus palaa normaalitasolle.

Avasin Tammikuussa toiseen salkkuuni uuden position. Kyseessä on Archer-Daniels-Midland Company(ADM). Avasin position hintaan à $35,27 sis. kaupankäyntikulut. Yhtiö on erittäin suuri Amerikkalainen ruoan tuottaja. Lisäksi ADM on sijoittanut bio-polttoaine kehitykseen ja heillä on oma logistiikkaverkosto yhdysvalloissa. ADM on yksi S&P500 listan osinkoaristokraateista. Yhtiö on nostanut osinkoaan vuosittain  40 vuoden ajan. Tämän hetkinen osinko on $1,12, joka maksetaan neljässä osassa(Maalis-, Kesä-, Syys- ja Joulukuussa). Osinko on vain 41,9% viimeksi ilmoitetusta osakekohtaisesta tuloksesta. Varaa tulevaisuuden osingon nostolle on näin ollen edelleen reilusti. 

Osakkeen hinta on painunut viimeisen reilun puolen vuoden aikana erittäin matalalle. Hinta kävi Tammikuun aikana parin prosentin päässä yhtiön kirja-arvosta mikä on $29,19. Ikävä kyllä avasin position hieman liian aikaisin ja tämä ostopaikka meni ohi suun.

Toiseen salkkuuni ei ole tullut muutoksia. Jotta, tämän blogin kirjoittaminen helpottuisi voisin nimetä salkkuni ja selittää mikä niiden ero on. 

Salkku 1: 
Tämän salkun varat tulevat minun ansiotuloista ja muista pienistä sivutuloista. Viimeaikoina olen elänyt ansiotulojen suhteen varsin vankasti kädestä suuhun ja tästä syystä en ole tähän salkkuun tehnyt uusia ostoja pitkään aikaan. Osinkoja salkkuun kuitenkin kerääntyy joka kuukausi ja kun saan kasaan tarpeeksi käteistä, niin teen ostoja myös tähän salkkuun. Strategian suhteen tämä salkku on hieman mausteisempi eli voin hankkia tähän salkkuun myös hieman suuremmalla riskillä osakkeita suurempien tuottojen toivossa.

Salkku 2:
Tämän salkun varat tulevat yksinomaan asuntosijoitustoiminnasta. Uusia ostoja teen huomattavasti useammin kuin salkkuun 1. Strategia tässä salkussa on maltillisempi ja keskityn tällä hetkellä luomaan tästä salkusta ns. osinkosalkun. Tällä hetkellä tässä salkussa on vasta 2 positiota, jotka molemmat ovat osinkoaristokraatteja(T ja ADM). Tänne hankin turvallisia isoja yhtiöitä, jotka ovat hioneet koneistoaan vuosikymmeniä, ellei sataa vuotta. Arvon kehittyminen tulee olemaan maltillinen, mutta pitkässä juoksussa hyvä. Mahdollisesti tulen myös tekemään myyntejä tässä salkussa, mutta vain, jos tarvitsen rahoitusta uusien sijoitusasuntojen hankintaan. Tiedän, että isojen ja vakaiden osinkojuhtien myynti ei ole viisain teko, mutta koen, että asuntovarallisuuteni on paremmin turvassa sellaisissa osakkeissa, silti tuottaen minulle hieman uutta pääomaa.

Tällä hetkellä kaikkien osakesijoitusteni rakenne näyttää tältä.


Kun aika kuluu, niin toivon näkeväni huomattavasti tiheämmän väriviuhkan tässä kaaviossa. Tähtäimessäni on yhteensä noin 50 yhtiön osakkeiden omistaminen. Muutaman vuoden se saattaa ottaa, että siihen päästään, mutta mihin minulla olisi kiire.

______

Miten Tammikuusi meni? Onko sinulla jotain, mitä haluaisitte tietää minun sijoitustoiminnasta? Jätä kommentti! 

1 kommentti :

  1. ADM pitäisi itsekin ostaa 3 viikon päästä kun saa taas fyffeä =)

    VastaaPoista