TWR-tuotto oli Joulukuussa -2,73. Luku näyttää pahalta, mutta salkkuni vuoden korkein piikki osui Marraskuun loppuun ja luonnollisesti kurssit palaavat huipuistaan aina aika nopeasti, ellei trendi ole vahvasti ylös. Välillä tulee pettymyksiä ja se kuuluu tähän lajiin. Toki ajattelen, että mitä suurempi lasku, sitä parempi ostopaikka. Kunhan ostaa laadukkaita yhtiöitä. Kuukaudensisäinen kurssien heilahtelu oli 7,58%, mikä on melko paljon.
Joulukuun TWR-Tuotto. |
Osinko oli Joulukuussa noin 0,11% Joulukuun ensimmäisestä saldosta. Vuositasolla 1,32%. Erittäin surkea osinkokuukausi, mutta kuten olen aikaisemminkin selittänyt, niin osa omistuksistani maksaa vain kerran vuodessa ja osa neljästi vuodessa. Välillä tulee kuukausia joissa on vain kuukausittain maksavia yhtiöitä. Osinkojen maksajat olivat LTC ja O.
Nettovarallisuuteni kasvoi Joulukuussa 2,5%, mikä hieman jäi tavoitteestani tässä kuussa. Tämä on kuitenkin selitettävissä ansiotulojen ylimääräisellä verotuksella(lisäprosentti) ja pääomatulojen pienuudella.
Salkun rakenne on pysynyt lähes muuttumattomana Marraskuusta. Käteispaino on hieman kasvanut, mutta ei merkittävästi.
Vuosi 2015
Kirjoitan vielä hieman menneestä vuodesta yleisesti. Vuosi 2015 oli minulle muutosten vuosi. Vuoden alussa minun sijoitukset olivat kaikki kiinni osakkeissa. Tähän tuli muutos Huhti-Toukokuussa, jolloin myin ison osan omistuksiani, jotta sain rahoitettua kahden sijoitusasunnon hankinnan. Ostin paritalokiinteistön. En odottanut, että kiinteistö tuottaa minulle kovin paljoa ensimmäisenä vuotena, koska minun tuli tehdä siihen hieman remonttia. Remontit eivät kuitenkaan tulleet niin kalliiksia vielä tässä vaiheessa, että ne olisi kovin pahasti syönyt tuottoja. Enemmän tuottoihin vaikuitti inhimilliset tekijät ja ongelmat. Tuotto on joka tapauksessa ollut menneenä vuotena ihan kelvollinen, enkä kadu lainkaan tätä sijoitusta.
Vuoden 2015 aikana nettovarallisuuteni on kasvanut 66,5%, mikä on aivan loistava tulos. Toki täytyy myöntää, että kun rahasummat eivät ole suuria, niin prosenttuaalisesti suuren kehityksen saavuttaminen on huomattavasti helpompaa. Nettovarallisuuteni on vielä 5 numeroinen, mutta uskon, että kiinteistön uudelleen arviointi ja vuoden 2016 tuotot ja säästöt voivat tuoda mukanaan yhden nollan lisää.
Osinkotuotto vuodelta 2015 oli 3,43% vuoden keskimääräisestä markkina-arvosta. Ihan tyydyttävä osinkotuotto.
Koko vuoden 2015 TWR-tuotto(jossa mukana myös osinkotuotto) oli 27,29%. En voi olla muuta kuin erittäin tyytyväinen tähän tulokseen. Pitkänajan keskiarvo osakkeiden vuosituotossa osingot mukaan laskettuna on noin 12%. Tuottoni on ollut yli tuplasti sen. Loistavaa! Ikäväkseni huomasin tätä artikkelia kirjoittaessani, että aikaisempien kuukausikatsausten TWR on ollut hieman puutteellinen. Tulen tekemään jatkossa joka kuukaudesta oman laskelman, johon kuluneen vuoden indeksi ei pääse vaikuttamaan. Olen tähän asti ottanut arvonkehityksen prosenttuaaliset arvot vuoden TWR-laskelmasta, jolloin pronsentit eivät ole niin tarkat. Tekemällä oppii.
______
Vuodesta 2016 on tulossa toiminnantäyteinen. Jää ihmeessä seuraamaan, mitä tulevaisuus tuo minulle tullessaan. Yhden oston olen jo kerennyt tekemään. Siitä lisää seuraavassa katsauksessa. Oikein hyvää alkanutta vuotta kaikille!
Hyvä veto tuo sijoituskämppä. Itsellä riittää mielenkiintoa vain osakkeisiin ainakin tällä hetkellä :)
VastaaPoistaAsuntosijoittaminen todella vaatii vähän enemmän vaivannäköä kuin osakkeet, mutta tuotto on aika tasaista ja se voi olla myös varsin hyvä, jos ostettava kohde on ollut tarpeeksi edullinen.
Poista