sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Sijoittamisen perusteet - Mikä on osake?

Keskusteltuani hyvän ystäväni kanssa sijoittamisesta ja blogin kirjoittamisesta, sain häneltä neuvon aloittaa perusteista. Aihe pelottaa monia ihmisiä, koska asiasta ei oikeastaan tiedetä juurikaan. Sijoitusblogit eivät selitä tarpeeksi perusteellisesti mistä on kyse. Siispä nyt aloitan ihan uuden tekstisarjan sijoittamisen ja säästämisen perusteista.


Mikä on osake?


Osake on 1 osa yritystä. Tarkemmin sanottuna osakeyhtiötä. On olemassa muitakin yhtiömuotoja, kuten kommandiittiyhtiö, osuuskunta ja avoinyhtiö. Niistä mahdollisesti myöhemmin lisää. Sijoittamisessa me keskitymme osakeyhtiöihin.




Kun osakeyhtiötä (Esimerkki Oy) perustetaan tulee perustajan määrittää osakkeiden määrä. Esimerkiksi 1000 osaketta. Näin ollen koko yhtiö koostuu 1000:sta osasta eli osakkeesta. Näiden osakkeiden arvo määrittyy perustamisvaiheessa maksetusta osakepääomasta, joka on kirjoitushetkellä minimissään 2500€. Osakepääomalla ei ole ylärajaa ja sen voi maksaa rahan sijasta myös muulla omaisuudella (=apportti).

Esimerkki Oy:n osakkeen arvoksi muodostuu siis 2500€ / 1000osaketta = 2,5€/osake

Tämä on tilanne siinä vaiheessa kun osakeyhtiö on juuri perustettu ja toiminta ei vielä ole alkanut. Osakkeen arvo muuttuu heti kun toiminta alkaa ja rahaa aletaan käsitellä. On olemassa julkisia ja yksityisiä osakeyhtiötä. Erona näillä kahdella on se, että vain julkisen osakeyhtiön osakkeilla voidaan käydä kauppaa pörssissä, josta lisää hieman myöhemmin. Julkisen osakeyhtiön osakkeen arvoon vaikuttavat taloudellisten faktojen lisäksi myös sijoittajien odotukset ja brändin(maineen) arvo. Näin ollen arvon määritys on varsin monimutkainen prosessi. Osakkeen arvo määrittyy kysynnän ja tarjonnan lailla. Se hinta, millä ostava sijoittaja on valmis ostamaan ja myyvä sijoittaja myymään, on "oikea" hinta. Tämä hinta muuttuu edellä mainittujen asioiden muuttuessa.

______

Kirjoitan seuraavaksi pörssistä. Jää seuraamaan blogiani. Aihe-ehdotuksia voi jättää kommenttikenttään.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti