Asunto on elämän kannalta välttämättömyys ja siitä joutuu maksamaan, aina. Kysymys onki siitä kenelle sen maksun joutuu suorittamaan. Oman asunnon hankinta on iso askel ja kannattaa ottaa huomioon monia asioita sitä suunniteltaessa. Vuokralla asumista ei aina kannata tuomita, koska hyvin usein vuokralla asuva joutuu maksamaan vähemmän asumiskustannuksia kuukaudessa. Se ei kuitenkaan ole koko totuus, kuten kaikki varmasti tietää. Vuokra-asuja maksaa jollekkin muulle kuin itselleen. Syy miksi en kuitenkaan lähtisi tuomitsemaan vuokra-asumista typeräksi tms. on se, että hallitsemattomia riskejä kannattaa välttää. Esimerkiksi jos kyseessä on yksin elävä, keskitasoa heikommin tienaava henkilö, ei välttämättä kannata lähteä ostamaan asuntoa, ainakaan näinä aikoina kun korko viistää maata. Koron yllättävä nousu romuttaisi yksin elävän talouden ja pahimmassa tapauksessa asuntoa ei saisi kaupaksi, pankki lunastaisi asunnon ja asunnon omistaja menettäisi luottotiedot, mikä tekisi elämästä huomattavasti vaikeampaa.
Oman asunnon ostaminen kuitenkin pääsääntöisesti kannattaa monestakin syystä. Ensimmäinen ja suurin syy minulle on se, että asuntolainaa voidaan ajatella ns. pakkosäästämisenä, sillä asunnosta pääsääntöisesti saa maksamansa rahan takaisin kun sen myy. Hyvin usein enemmänkin, mutta se ei tarkoita välttämättä sitä, että olet saanut enemmän varallisuutta kuin olet maksanut, sillä mukaan pitää laskea myös laina-ajalla maksamasi korot sekä inflaatio. Mutta kuten sanoin ensimmäisessä lauseessa, että asumisesta joutuu maksamaan aina, ei omaa asuntoa (jossa asut) kannata ostaa vain tuotto-odotuksien vuoksi. Siihen tarkoitukseen löytyy parempia vaihtoehtoja.
Itse asun puolisoni kanssa omistusasunnossa ja täytyy myöntää, että alunperin oston syynä oli osittain mahdollinen myyntivoitto. Myöhemmin kuitenkin ajatukseni ovat muuttuneet siltä osin. Oma asunto on loistava keino säästää rahaa minulle sekä puolisolleni. Se milloin ne säästöt realisoidaan eli milloin asunto myydään on täysin toissijainen asia, sillä pidämme asunnosta ja alueesta jolla asumme. Olemme myös remontoineet asuntomme itsellemme mieluisaksi, eli mihin tästä olisi kiire. Kannattaa myös pitää mielessä, että kun asuntojen hinnat nousee, vaikkapa tässä tapauksessa helsingissä, niin kaikkien alueen asuntojen hinnat nousevat ja jos teet voittoa oman asunnon myymisellä, sulaa siitä osa ellei kaikki uuden asunnon ostamiseen, ellet odota sitä kaikkien rommareiden suosimaa hintojen romahdusta jota sitkeimmät ovat odottaneet jo pian 20 vuotta. ;)
-Tr-
Blogi taloudellisesti helpomman elämän tavoittelusta säästämällä ja sijoittamalla.
sunnuntai 9. syyskuuta 2012
Asunnon hankinta. Oma vai toisen?
Tilaa:
Lähetä kommentteja
(
Atom
)
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti