lauantai 6. helmikuuta 2016

Sijoittamisen perusteet - Tuotto

Sijoittamisen tarkoitus

Sijoitustoiminnan pääasiallinen tarkoitus on saada pääomalle tuottoa. Osakeyhtiölaki määrittää osakeyhtiön tarkoitukseksi tuottaa omistajilleen(sijoittajille) voittoa. Näin ollen pääoma liikkuu sinne missä se parhaiten tuottaa ja tästä syystä yhteiskunnan trendit ja kulutustottumukset määräävät sijoittajien liikkeitä. Tämä tarkoittaa sitä, että sijoittajien ja osakeyhtiöiden pitäisi liikkua sulavasti trendien mukana. Toiset onnistuvat tässä ja toiset eivät. Sijoittajan tehtäväksi jää löytää ne yhtiöt, jotka onnistuvat uudistumaan yhteiskunnan ja kuluttajien mukana. Ne, jotka eivät tässä onnistu, putoavat leikistä pois.


maanantai 1. helmikuuta 2016

Salkkuni sisältö - Tammikuu 2016

Vuosi 2016 on potkaistu käyntiin aikamoisella riepottamisella ja suurilla tunteilla. Tapahtumat Tammikuussa näyttivät pahalta ja pörssiromahduksen pelko oli läsnä markkinoilla. Kulta nosti päätään ja osakekurssit olivat Tammikuun alkupuoliskolla erittäin levottomia. Uusimman ostokseni kurssi romahti lähes 10% heti ostamisen jälkeen ja yleinen tunnelma markkinoilla oli masentunut. Langan pää kuitenkin löytyi kuukauden loppupuoliskolla ja lopulta salkkuni päätyikin ihan kelvolliseen kehitykseen. En tosin usko, että pörssiromahduksen uhka olisi vielä ohi, mutta sillä ei ole minulle juurikaan väliä. Mitä suurempi romahdus, sen halvemmalla saa ostettua laatuyhtiöitä.

TWR-Tuotto oli Tammikuussa +3,87%. Vuositasolle muutettuna +45,57%. Pelottavasta alusta huolimatta Tammikuu osoittautui hyväksi kuukaudeksi. Kurssiheiluntaa oli paljon, sillä tämän kuukauden TWR kävi alimmillaan -1,42%:ssa 18. päivä.