keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Hidasteita matkallani.

   Kuten varmasti lukijat jo tietävät niin toteutan saarnaamaani itsekin. Päämääräni on taloudellinen vapaus tietyn ajan kuluttua. Nyt kuitenkin viimeaikoina on tullut hieman pomppuja eteen ja säästöjen kartuttaminen ja jopa niiden pitäminen on ollut hieman haasteellista. Ensimmäinen töyssy tuli vastaan viime joulukuussa kun päätimme erota naisystäväni kanssa. Vaikka pyrkimyksenämme oli pehmeä lasku yksin asuvien joukkoon niin kulut nousivat molemmilla rajusti erilleen muuton yhteydessä. Syy tähän on se, että yhteinen asuntomme on vielä remontissa, emmekä näin ollen voi myydä sitä vielä. Asumiskustannukset siis melkein tuplaantuivat. Tämä saa aikaan sen, että minun on hyvin vaikea löytää sijoitettavaa pääomaa tarpeeksi normaali tuloistani. Olen kuitenkin pyrkinyt laittamaan sivuun edes jotain jokaisesta palkasta. Viimeaikoina kuukausittaiset sijoitukset eivät ole olleet tarpeeksi isoja suunnitelmani toteutumiseen, mutta otan itseni kiinni myöhemmin kun tilanne tästä paranee. Olen myös pyrkinyt hankkimaan lisätuloja työn ohella, jotka olen sijoittanut kokonaisuudessaan.